Vuoden hiljaisimmalla kolmanneksella tehdyt työtunnit kaksinkertaistuivat - Oskari Järvelin

Tekninen tapahtumatuotanto on vahvasti sesonkiala, jossa pääsesonki painottuu kesä-elokuulle kesäfestareiden merkeissä. Kesälle tunnuksenomaista on lukumäärältään vähäiset tapahtumat, joissa on paljon työpäiviä ja työtunteja. Toinen piensesonki on pikkujoulukausi sekä syksyn kiertueet, jotka työllistävät paljon.

Kesän vastapainona on vuoden kolme ensimmäistä kuukautta, jolloin alalla on hyvin vähän töitä. Moni alan yritys pitääkin tammikuun lomia tai on muuten kokonaan kiinni, ja monet alan ammattilaiset työskentelevät muissa tehtävissä jopa aivan toisilla toimialoilla.

Alkuvuodelle tyypillisiä ovat lyhyet, noin kahdeksan tuntiset yksipäiväiset tapahtumat. Tammikuusta 2017 asti olen kirjannut tarkasti tekemäni työt luomaani kirjanpitosovellukseen, ja nyt on hyvä aika vertailla kahden hiljaisen alkuvuoden tunnuslukuja.

Alkuvuosi 2017

Juhlavuoden 2017 neljän ensimmäisen kuukauden aikana tein viisi tapahtumaa, joissa kahdeksan työpäivää ja yhteensä 52 työtuntia. Tapahtumat painottuivat pääasiassa yhdelle kuukaudelle.

Alkuvuoden tapahtumat olivat pääosin epätyypillisiä toimeksiantoja, joiden työtehtävät eivät kuulu kaikista vahvimpiin osaamisalueisiini.

Juhlavuosi alkoi uuden työnantajan leivissä pohjoisen hiihtokeskuksissa tehden eturivin artistien baarikeikkoja. Baarikeikkojen lisäksi televisioidun laulukilpailun esikarsintojen kuvaukset työllistivät yksittäisten kirkkokonserttien ja veteraanipäivän juhlien ohella.

Alkuvuosi 2018

Vuoden 2018 neljä ensimmäisen kuukauden aikana tein kahdeksan tapahtumaa, joissa yhdeksän työpäivää ja yhteensä 109 työtuntia. Tapahtumat jakautuivat hyvin tasaisesti jokaiselle kuukaudelle.

Tapahtumat olivat kaikki tyypillisiä toimeksiantoja kaikista vahvimmilla osaamisalueillani valaistusteknisten toteutusten parissa.

Vuosi alkoi yritystapahtumilla sekä avajaisjuhlilla parempaan seppälään pukeutuneena. Yritystapahtumien jälkeen alkuvuosi jatkui erittäin erikoisella kansainvälisellä ulkoilmatapahtumalla, jonka jälkeen on tullut tasaisesti yksipäiväisiä ravintolakonsertteja kansainvälisesti hyvin tunnettujen artistien kanssa.

Data


2017 2018 Kasvu
5 tapahtumaa 8 tapahtumaa +38%
8 työpäivää 9 työpäivää +11%
52 tuntia 109 työtuntia +52%

Vaikka tapahtumien ja erityisesti työpäivien määrä pysyi suhteellisen samanlaisena, kaikista ratkaisevin työtuntien määrä kasvoi reilusti yli kaksinkertaiseksi.

Alkuvuonna 2018 toimeksiannot ovat olleet selvästi työläämpiä ja haastavampia. Kun viime vuonna työpäivä oli keskimäärin 6,5 tuntia, nousi tänä vuonna työpäivien pituun reilusti yli 12 tuntiin.

Ennuste loppuvuodelle

Tällä hetkellä kesäkuukaudet ovat hyvin lähellä loppuunmyytyjä, erityisesti viikonloppujen osalta. Seuraava vapaaviikonloppu kalenterissani löytyykin jo syyskuun puolelta

Viimevuoden kuukausijakauma näyttää tapahtumien osalta seuraavalta. Graafissa näkee selkeästi kolmen kesäkuukauden tunnusomaisuuden: vaikka keikkoja (keltainen) on vähemmän kuin muina kuukausina, niin työpäiviä (oranssi) ja työtunteja (sininen viiva) on kaikista eniten.

Hyvin varattujen kesäkuukausien osalta pystyn hyvin arvioimaan kesän tapahtumien ja työpäivien määrän varsin tarkkaan, ja arvio voi muttua lähinnä tapahtumien määrien suhteen yksittäisten ja satunnaisten irtokeikkojen verran.

Tänä kesänä tuleva kesäkiertue nostaa kesä- ja heinäkuun tapahtuma- ja työpäivämäärät reilusti ylitse viimevuoden. Elokuu näyttää hyvin vaatimattomalta viimevuoteen nähden, mutta uskon vahvasti työantajien heräävän loppukesän tapahtumiin vasta kun kesän tapahtumat alkavat olla hoidettuna.

Viime vuonna esimerkiksi kaikki elokuun keikat isot festarit mukaanlukien tulivat hyvin lyhyellä varoitusajalla, jopa yhdestä päivästä pariin viikkoon. Kuluvan vuoden kuukausijakaumassa harmaana näkyy tällä hetkellä tilausvahvistetut keikat.

Ratkaiseva mittari piilossa

Taulukoista olen jättänyt tarkoituksella pois kaikista eniten kertovan mittarin, rahan. Sillä mittarilla arvioin keikkojen todellista arvoa itselleni. Keikkojen yksittäisiä arvoja ei voi jakaa, eikä keskiarvot kerro olennaista, sillä teen aktiivisesti tapahtumia Pro Bono – yhteisen hyvän eteen. Näkyvistä tilastoista keskimäärin 8% tapahtumista ja 2,3% työtunneista on yhteisen hyvän eteen tehtyjä.

Kerrottakoon, että suhteessa keikkapalkkiot korreloivat eniten tehtyjen työtuntien määrään, vaikka reilusti yli 70% tekemistäni tapahtumista laskutetaankin päiväperusteisesti.